Ajankohtaista

Veronpalautukset tilille tällä viikolla

TalousAdvisor (info a talousadvisor.com), 1.12.2015

Yritysten verotus sulkeutuu kymmenen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, yritysten veroliput eli verotuspäätökset v 2014 on toimitettava kirjanpitäjälle verotuksen oikeellisuuden varmistamiseksi.

Henkilökohtaiset maksetaan niitä saaville taas tällä viikolla. Niistä saa nauttia enää muutamana vuotena, sillä palautukset siirtyvät historiaan vuonna 2019.

Jos Verohallinnon suunnitelmat reaaliaikaisesta verotuksesta toteutuvat vuonna 2019, ennakkoperintä ja verotuksen toimittaminen sulautuvat, joten tulot ja verot kulkevat verovuoden aikana käsi kädessä.

Käytännössä kyse olisi siitä, että sekä mätkyille että palautuksille voidaan heittää hyvästit. Veronmaksajien ei enää tarvitsisi odottaa palautuksia, mutta myös valtio, kunnat, seurakunnat ja Kela saisivat tasaista tulovirtaa ilman miljardiluokan palautusharjoitusta.